12. lokakuuta 2008

7. lokakuuta 2008

Blogilistalla

Meininkäisen löytää nyt myös Blogilistalta. Linkki tuossa oikealla, olkaa hyvät.

6. lokakuuta 2008

Otteita keittiöstä




Kortti äidiltä Unkarin-lomalta. Vanha koulun opetustaulu. Iso ruoka-aineympyrä. Jotain Tiukuselle.

Kulutusjuhla


Kirpputorille jäi yhteensä 5 euroa, osa meidän vanhempien ja osa E:n lompakosta. Rohkenen väittää, ettemme ainakaan tällä kertaa ostaneet mitään tyhmää tahi turhaa: käyttämättömät kengät sekä loistokuntoiset muistipeli, nallepeli ja 35 palan palapeli.

5. lokakuuta 2008

Lämmin ilta


Perjantaina ilta-aurinko oli erityisen kaunis. Taloyhtiön saunavuorolla taas sain olla erityisen tuimissa löylyissä yksin. Seura olisi kelvannut, mutta joskus näinkin on hyvä.

3. lokakuuta 2008

Mauri

Kiitos, T&T! Mauri on sopeutunut perheeseen hyvin ja päässyt jo moneen mukaan.

2. lokakuuta 2008

15


Onnea, C!

25. syyskuuta 2008

Tauolta



Bloggailutauko on ollut koko lailla tahaton, se on johtunut ainoastaan kameran uupumisesta. Vieläkin mennään lainakameralla. Paljon olisi ollut asiaa, mutta suuri osa ei ole enää järin ajankohtaista; harmi.
Sen verran kuitenkin, että olemme tänä syksynä olleet omenoiden ja muun syyssadon suhteen onnekkaita, kiitos ihanien ystäviemme. Omenapiirakkaa on syöty paljon, kiitos E:n.

3. syyskuuta 2008

Pesänrakennusta


Pupuparka luulee saavansa vauvoja. Koko jänö on ihan vieraan näköinen ilman pörröjään, jotka on repinyt pesän pehmikkeeksi.

2. syyskuuta 2008