Näin kesällä vanhat kunnon vohvelipyyhkeet ovat aivan lyömättömiä uinti- ja telttaretkillä. Eivät vie paljoakaan tilaa, kuivavat nopeasti eivätkä kerää itseensä neulasia sun muita roskia.
Niin, pitihän sitä sitten kokeilla tätäkin lookia.
Lähtökohtaisesti vastustan ja välttelen turhia kemikaaleja etenkin mitä lapsiin tulee, mutta tätä mömmöä riitti ihan pikkiriikkinen nokare aikaansaamaan suurenmoisen hupisession - sopivasti juuri ennen iltapesua.
On löytynyt uusi vanha peltitarjotin, pari Arabian tassia sekä jokunen kupponen. Äiti puolestaan toi E:lle Unkarista pikkuisen ja äärimmäisen suloisen emalimukin.
Kesän ensimmäinen telttaretki, vihdoin ja viimein. Valitsimme Hangon, koska emme olleet kukaan siellä aiemmin käyneet ja koska ajomatka sinne on varsin kohtuullinen.
Viikonloppu oli mahtava! Hanko on hyvin kaunis totta tosiaan. Olo on kuin olisi käynyt ulkomaanmatkalla.
Siskoni työpaikka Peukkula Jyväskylässä on ehdottoman loistava kesäkohde lapsiperheille.
Peukkulassa lapset voivat musisoida, leikkiä, seikkailla ja vaikkapa miekkailla hahmojen kanssa - ja puitteet ovat kohdallaan! Tutkittavaa ja löydettävää riittää, eikä viihde ole passiivista istuskelua. E ja minä suosittelemme lämpimästi!