13. syyskuuta 2009

11. syyskuuta 2009

Something new


Syysmieli, syysväri. Uusi lempivaate eBaystä.

England vs. Germany





Eilen teimme spontaanin retken futarinaisten EM-kisojen finaaliin. Englanti voitti hopeaa.

Syyskuun pimenevät illat ovat upeita!

10. syyskuuta 2009

New old curtains

Vitosella kolme verhoa olohuoneeseen ja hyvä mieli koko perheelle. E:n ensireaktio oli vilpitön: "Äiti näyttää kuule ihan siltä että meillä on kokonaan uusi talo!"

Workshop


Tähän aikaan vuodesta on paljon syntymäpäiviä - lähipiirissämme on siis kosolti neitsyitä. Joulukin on jo lähestulkoon ovella, joten on ollut korkea aika avata lahjapaja.

Alimmassa kuvassa siskolle lähteneet lahjukset (nyt ne saanee jo paljastaa).

9. syyskuuta 2009

Magnified

Tästä jätehuonelöydöstä riittää hupia pitkään!

8. syyskuuta 2009

What's this?


Kuka arvaa?

Daddy's Birthday



Sunnuntaina juhlimme perheemme isiä. Leivoimme E:n kanssa suussa sulavaa suklaakakkua tätikullaltani saadun ohjeen mukaan - kuten sankarin toive oli.

Ylimmän kuvan on ottanut Meri Määttä.

3. syyskuuta 2009

Balloons




Muistan, miten lapsena usein katselin nousevaa kuumailmapalloa mummolan olohuoneen ikkunasta käsin, etäältä. Hienointa oli huomata liekin vilkahdus.

Nykyisin bongailemme E:n kanssa palloja kotoa käsin. Useimmiten ne liikkuvat laumoissa ja pyrkivät laskeutumaan lähiniityllemme. Lähellekin pääsee. E:n mielestä hienointa on liekki.

2. syyskuuta 2009

Flower child



Poikamme, pieni hippi, pitää kukkasista. Se on äidistä ihanaa.

Viirinauhat ovat Marakattimarssista. Sänkyyn valitaan useimmiten kukkalakanat, joista Mörkökin tykkää. Sekä viherkasvi (siinäkin on kukka!) että Woody on pelastettu taloyhtiön jätehuoneesta.