29. kesäkuuta 2009

Checkmate

Tätä osaavat nyt perheessämme pelata kaikki paitsi minä. Aika opetella jotain uutta, kenties?

Puuhamaa




Vanha kunnon Puuhamaa osoittautui myös oivaksi kesälomakohteeksi. Valtavasti tekemistä, kerta kaikkiaan!

26. kesäkuuta 2009

Peukkula



Siskoni työpaikka Peukkula Jyväskylässä on ehdottoman loistava kesäkohde lapsiperheille.

Peukkulassa lapset voivat musisoida, leikkiä, seikkailla ja vaikkapa miekkailla hahmojen kanssa - ja puitteet ovat kohdallaan! Tutkittavaa ja löydettävää riittää, eikä viihde ole passiivista istuskelua. E ja minä suosittelemme lämpimästi!

25. toukokuuta 2009

Viikonloppukooste
















Taas saatiin viikonlopusta kaikki irti - ja seurakin oli mitä mainiointa!

Perjantai: Korkeasaari, kiinalaista ruokaa.

Lauantai: Eläinmuseo, eväsretki, Maailma kylässä -festarit, saunomista, lasten leffailta herkkuineen kaikkineen, vieraita Englannista, vanhempien vapaailta hulvattomassa seurassa.

Sunnuntai: Dinosaurusjuttuja, Dumball-autojen ihastelua, Maailma kylässä, ystäviä, rauhoittumista kotona lautapelien parissa.

18. toukokuuta 2009

Sunnuntain retkeltä










Pyöräilyä, aurinkoa, ambulanssi, poniratsastusta, askartelua, kieppumista, kiipeilyä, käärmetatuointi (kun isilläkin on), muurinpohjalätty, tikkupullaa ynnä muuta ynnä muuta.

Lauantain retkeltä






Kyläsaari, Arboretum, Viikin Norssi. Kalastusta, pyöräilyä, eväsretkeä, kiipeilyä, kirpputoria, taikuri, rokkia. Ainakin.

15. toukokuuta 2009

Toinenkin rokkirotsi


Olen unohtanut esitellä rokkirotsin toisen version, vaikka se onkin vilahdellut aiemmissa postauksissa.

Ensimmäinen versio ei ollut täysin E:n toiveiden mukainen: se oli liian iso vielä, ja värikin oli kuulemma turhan tumma ja ikävä. Tein siis toisenkin, ja tällä kertaa vaativa asiakas oli erittäin tyytyväinen!

12. toukokuuta 2009

Noux










Vietimme täydellisen ihanan äitienpäivän Nuuksiossa puita (ja vähän keppejäkin) halaillen.